Ratamestarilausunto
Nuoriso-
ja sprinttiviestit suunnistetaan tänä vuonna Raision
keskustan tuntumassa
Vaisaaren uudella sprinttikartalla. Alueella on useita koulurakennuksia
sekä
kerros- ja omakotitaloaluita. Metsäalueet ovat
tyypillisiä kaupunkimetsiä,
joissa on runsas polkuverkosto.
Nuorisoviestin
nuorimpien osuudet käyttävät suurelta osin
alueen metsäisiä osia, kun taas
vanhempien osuudet ja sprinttiviesti juostaan enemmän
kaupunkimaastossa.
Jalkineiksi emme kenellekään suosittele
lenkkitossuja, sillä sen verran
metsikön puolelle kaikkien radat kuitenkin menevät ja
metsä on märkä.
Vaikka
kyseessä on sprinttikartta, niin se soveltuu hyvin
myös lasten radoille
helppolukuisuutensa vuoksi. Tosin kannattanee ainakin aloitteleville
suunnistajille käydä läpi normaalin ja
sprinttikartan tärkeimmät erot, kuten
esimerkiksi polkujen merkitseminen.
Myös
sprintin kielletyt alueet ja kohteet kannattaa reitinvalintaa
suunnitellessa
pitää mielessä, sillä kisassa
valvotaan sääntöjen noudattamista.
Radat
ovat nopeakulkuisia. Rasteja on paikoin varsin tiheästi, joten
koodit kannattaa
tarkistaa huolella.
Tervetuloa ratkomaan
reitinvalintatehtäviä Raisioon.
Emmi ja Erkki Haavisto